— Minä en häntä syytä, armollisin herra; minä vaan sanon, että hän itse on petyksissä; minä sanon, että hänellä on huonot tiedot asiasta; minä sanon, että on oltu liian kiireisiä syyttämään Teidän Majesteettinne muskettisotureita, joita hän karsain katselee, ja että hän ei ole ammentanut tietojansa hyvistä lähteistä.
— Syytös kohtaa siis herttua de la Trémouille'a itseään! Mitäs siihen vastaatte?
— Voisin vastata, armollisin herra, että asia koskee häntä liian läheisesti, että hän voisi olla vallan puolueeton todistaja; mutta kaukana siitä, armollisin herra, minä tunnen herttuan jaloksi ja rehelliseksi mieheksi, ja minä vetoon häneen, mutta yhdellä ehdolla.
— Millä?
— Sillä ehdolla, että Teidän Majesteettinne kutsuttaa hänet luoksensa, tutkistelee häntä itse, kahdenkesken, ilman todistajitta, ja että minä saan kohdata Teidän Majesteettianne kohta kuin herttua on lähtenyt.
— Olkoon menneeksi! sanoi kuningas, ja te tyydytte siihen, mitä herra de la Trémouille on sanova?
— Tyydyn, armollisin herra.
— Te hyväksytte hänen tuomionsa?
— Arvelematta.
— Ja te alistutte niiden korvausten alaiseksi, jotka hän on vaativa?