Mutta kun tarkastus oli päättynyt lausui lord Winter:
— Hyvä, ette te karkaa tänäkään yönä! Ettekä myöskään saa minua surmatuksi; teillä ei ole mitään aseita, ja minä olen varoillani. Te olitte alkaneet hurmata Felton-parkaani; hänessä tuntui jo teidän helvetillinen vaikutuksenne; mutta minä tahdon pelastaa hänet: hän ei pääse enää näkemään teitä, kaikki on nyt ohitse. Pankaa vaatteenne kokoon, huomenna lähdette. Minä olin määrännyt lähtönne 24:ksi päiväksi, vaan sitten arvelin kumminkin, että kuta ennemmin se tapahtuu, sitä varmempi se on. Huomenna kello 12 on käsissäni Buckingham'in allekirjoittama käskykirja. Jos sanotte sanaakaan kelle hyvänsä, ennenkuin olette laivalla, ampuu kersanttini luodin otsaanne, hänellä on semmoinen käsky. Jos te laivalla hiiskutte sanaakaan kelle hyvänsä, ennenkuin kapteeni antaa siihen luvan, heittättää hän teidät mereen, niin on suostumus.
— Se minulla oli sanottavana teille tänään. Huomenna näen teidät uudestaan, jättääkseni teille jäähyväiset.
Näin sanottuansa parooni meni.
Mylady'lla oli halveksivainen hymy huulilla, vaan raivo sydämmessä, kun hän kuunteli tuota uhkaavaa puhetta.
Hänen illallisensa tuotiin sisään. Mylady tunsi tarvitsevansa voimia; hän ei tiennyt, mitä oli tapahtuva tänä yönä, joka lähestyi uhkaavana, sillä paksuja mustia pilviä vyöryi taivaalla ja muutamat kaukaiset salamat ennustivat rajuilman lähestymistä.
Rajuilma nousi kello kymmenen; mylady'ä lohdutti nähdä luonnon yhtyvän hänen sydämmensä riehuntaan. Ukkonen jyrähteli niinkuin viha hänen sielussansa; hänestä tuntui ohitse kiitävä tuulenpuuska vinhuavan hänen otsansa ympäri, niinkuin se vinhusi puiden ympäri, joiden oksat taipuivat ja joiden lehtiä se tempoi irti; hän kiljui kilpaa myrskyn kanssa, ja hänen äänensä katosi luonnon mahtavaan ääneen, joka, samoinkuin hän, tuntui huokailevan ja vaikertavan.
Yht'äkkiä kuului naputus ikkunaan, ja erään salaman valossa näki hän miehen naaman toisella puolella ristikkoa.
Hän kiiruhti ikkunan luokse ja avasi sen.
— Felton! huudahti hän; pelastettu!