— Ilman vähintäkään tunnonvaivaa, sanoi hän, ja parooni tietää yhtä hyvin kuin minä, että lady Winter on suuri pahantekijä ja että se on melkein armo, kun hänen rangaistuksensa rajoitetaan maanpaoksi.
Herttua laski uudestaan kynän paperiin.
— Teidän ei pidä kirjoittaa tuon määräyksen alle, mylord! sanoi Felton, astuen askeleen herttuata kohden.
— Eikö minun pidä kirjoittaa! sanoi Buckingham, ja miksikä ei?
— Siksi, että teidän pitää tutkia itseänne ja tehdä mylady'lle oikein.
— Hänelle tehtäisiin oikein, jos hänet lähetettäisiin Tyburn'iin, sanoi Buckingham; mylady on hävytön pahantekijä.
— Teidän armonne, hän on enkeli, sen te kyllä tiedätte, ja minä pyydän teiltä hänen vapauttamistansa.
— Mutta, sanoi Buckingham, oletteko hullu, kun tuolla tavoin puhutte minulle?
— Anteeksi, mylord. Minä puhun niinkuin voin; minä koen hillitä itseäni. Ajatelkaahan toki, mitä ai'otte tehdä, mylord, ja varokaa menemästänne liian kauvaksi.
— Mitä?... Herra armahtakoon, huudahti Buckingham, luulenpa että hän uhkaa minua!