Nuori naisparka ei osannut aavistaa, mitä julmia tuumia kuohui tuon puhtaan otsan ja noiden loistavien silmien takana, joissa hän luki vaan sääliä ja myötätuntoisuutta.
— Te tiedätte siis, kuinka paljo minä olen saanut kärsiä, sanoi rouva Bonacieux, koska hän on sanonut teille mitä hän kärsi; mutta hänen tähtensä kärsiminen on suloista.
Mylady toisti koneenomaisesti:
— Niin, se on suloista.
— Ja sitä paitsi, jatkoi rouva Bonacieux, on minun kärsimykseni lähellä loppuansa; huomenna, ehkäpä jo tänä iltana, saan minä nähdä hänet ja sitten on kaikki ollutta ja mennyttä.
— Tänä iltana? Huomenna? huudahti mylady, jonka nuo sanat herättivät unelmista; mitä te sillä tarkoitatte? Odotatteko häneltä tietoja?
— Odotan häntä itseänsä.
— Häntä itseänsä, d'Artagnan'ia tänne?
— Juuri häntä itseänsä.
— Ei, se on mahdotonta; hän on kardinaalin mukana La Rochelle'n piirityksessä, eikä palaa Pariisiin ennenkuin kaupunki on valloitettu.