Nyt ilmoitti hän käyntinsä syyn ja myös mihin toimeen hän häntä halusi; mutta tuskin oli hän lausunut pyyntönsä, kun tuo outo mies, joka oli jäänyt seisomaan muskettisoturin eteen, peräytyi kauhistuksesta ja kieltäytyi. Silloin otti Athos taskustansa pienen paperin, johon oli kirjoitettu kaksi riviä, ja joka oli varustettu allekirjoituksella ja sinetillä; tämän paperin näytti hän nyt tuolle liian aikaisin kieltäytyjälle. Roteva mies oli tuskin nähnyt nuo kaksi riviä, allekirjoituksen ja sinetin, kun hän kumarsi merkiksi, ett'ei hänellä ollut mitään estelemistä, vaan oli heti valmis tottelemaan.
Athos ei muuta pyytänyt; hän nousi seisovilleen, kumarsi ja meni ulos, vaelsi takaisin samoja teitä mitä oli tullut, meni ravintolaan ja sulkeutui huoneesensa.
Aamupuhteella tuli d'Artagnan hänen luoksensa kysymään mitä oli tehtävä.
— Odotettava, vastasi Athos.
Muutama hetkinen sen jälkeen lähetti luostarin johtajatar sanan muskettisotureille että mylady'n myrkyttämän naisen hautaus oli tapahtuva kello kaksitoista. Myrkyttäjästä ei ollut vielä saatu lähempiä tietoja. Tiedettiin vaan että hän oli paennut puutarhan kautta, jonka hietakäytävillä oli tavattu hänen jälkiänsä ja jonka portti oli lukittuna; avain oli kadonnut.
Määrättyyn aikaan menivät lord Winter ja neljä ystävystä luostariin; kellot soivat täydessä vauhdissa, kappeli oli auki; kuorin keskelle oli vainajan ruumis asetettu; se oli luostaripuvussansa. Molemmilla puolilla kuoria seisoi koko karmeliittaluostarin väestö kuunnellen jumalanpalvelusta ja yhtyen pappien lauluun.
Kappelin ovella tunsi d'Artagnan luontonsa taas vaipuvan masennuksiin; hän kääntyi katsomaan Athosta, vaan Athos oli kadonnut.
Kostopuuhissaan oli Athos saatattanut itsensä puutarhaan ja siellä seuraten tuon naisen keveitä askeleita hietakäytävillä, tuon naisen, jonka jäljet tiukkuivat verta, missä ikinä hän vaan liikkui, saapui hän portille mikä vei metsään, avautti portin ja jatkoi kulkuansa.
Silloin näki hän luulonsa toteutuvan; tie, jota myöten vaunut olivat kiitäneet näkymättömiin, kulki metsän ympäri. Athos noudatti vähän aikaa tätä tietä, silmät maahan luotuina; pienempiä veripilkkuja haavasta, jonka oli saanut joko vaunuissa ollut lakeija, taikka joku hevosista, näkyi pitkin tietä. Kolmen neljänneksen lieu'n päässä, tuskin viittäkymmentä askelta Festubert'istä, oli suurempi veritäplä ja tie oli hevosten poljeksima. Metsän ja tämän merkkipaikan välillä, hiukan taampana poljeksittua kohtaa, tavattiin samat jälet kuin puutarhassa; tässä olivat vaunut pysähtyneet.
Tällä paikalla oli mylady tullut metsästä esiin ja astunut vaunuihin.