— Te olette siis, sanoi hän äänellä, jonka lauhkeus oli täydessä ristiriidassa hänen sanojensa ankaruuteen, itse ruvennut tuomariksi, ajattelematta, että ne, joille ei ole annettu toimeksi rangaista, ovat murhaajia.
— Armollinen herra, minä vannon, ett'en minä ole silmänräpäystäkään aikonut puollustaa henkeäni teitä vastaan. Minä antaudun sen rangaistuksen alaiseksi, minkä Teidän ylhäisyytenne suvaitsee minulle määrätä. Minä en pane elämälle niin suurta arvoa että pelkäisin kuolemaa.
— Niin, minä tiedän että te olette rohkea mies, sanoi kardinaali melkein lempeästi; minä voin siis ennakolta sanoa teille että teidät tuomitaan, ja tuomitaan kuolemaan.
— Toinen voisi vastata Teidän ylhäisyydellenne että hänellä on armahduskirje taskussa, mutta minä sanon vaan: käskekää, armollinen herra, minä olen valmis.
— Teilläkö armahduskirje? kysyi Richelieu, kummastuneena.
— Niin, armollinen herra, vastasi d'Artagnan.
— Ja kenenkä allekirjoittama? kuninkaanko?
— Ei, vaan Teidän ylhäisyytenne.
— Minun? Oletteko hullu?
— Armollinen herra epäilemättä tuntee oman käsialansa.