— Vaimoni kammarissa, jossa häntä hoidellaan, ensimäisessä kerroksessa.
— Ovatko hänen vaatteensa ja laukkunsa hänen luonansa? Eihän hän liene riisunut takkia päältänsä?
— Päinvastoin, kaikki nuo ovat alhaalla keittiössä. Vaan koska hän on teille vaivaksi, tuo nuori hurjapää...
— Epäilemättä. Hän saattaa ravintolanne niin pahaan huutoon, etteivät kunnialliset ihmiset voi siinä viipyä. Menkää huoneesenne, toimittakaa rätinkini ja ilmoittakaa lakeijalleni.
— Mitä! Jokos herra lähtee?
— Sen te hyvin tiedätte, koska olen teille antanut käskyn satuloida hevoseni. Eikö minua ole toteltu?
— Onhan toki, ja niinkuin Teidän ylhäisyytenne on voinut nähdä, on hevonen isolla portilla aivan valmiina matkalle.
— Hyv' on, tehkää mitä taannoin teille sanoin.
— Jopas jotakin! mutisi isäntä, peljästyikö hän tuota pientä poikaa?
Mutta tuntemattoman käskevä silmäys keskeytti hänet kohta. Hän kumarsi nöyrästi ja meni.