— Niin. Ne käytetään erään oikkuni tyydyttämiseen.
— Sitä parempi. Ainakin puoli summaa tulee silloin todelliseksi voitoksi teollisuudelle, kaupalle tai huvituksillemme.
— Itse asiassa se onkin totta, — mutisi kuningatar. — Teillä on aivan ihastuttava tapa minua lohduttaa.
— Jumalan kiitos, madame! Älköön meillä olko muita tunnonvaivoja kuin mitä teidän majesteetillanne on; silloin saamme suoraa päätä astua paratiisiin.
— Mutta huomatkaa, herra de Calonne, että minusta olisi kovin julmaa maksattaa kansa-paralla oikkuni.
— Hyvä on, — vastasi ministeri korostaen joka sanaansa pahaenteisellä hymyllä, — älkäämme siis enää vaivatko mieltämme, sillä sen voin vakuuttaa, ettei maksajaksi koskaan joudu kansa-parka.
— Miksi ei? — kysyi kuningatar hämmästyneenä.
— Siksi, ettei kansa-paralla enää ole mitään, — selitti ministeri tyynesti, — ja missä ei mitään otettavaa ole, siinä on kuningaskin oikeutensa menettänyt.
Sitten hän kumarsi ja poistui huoneesta.
12.