— Näyttää siltä, kuin minua olisi tänne odotettu, — sanoi hän.
— Ei teitä, — vastasi kreivi, — vaan minua, joka pidän tämän huoneuston näköalasta ja usein olen täällä yötä.
Olivan katseesta tuli salama, punakeltainen, salamoiva värivivahdus, joka toisinaan antaa kissan silmäterille sateenkaaren hehkun, ja huulilla oli jo muuan sana, mutta Cagliostro ehkäisi sen sanoen:
— Täällä ei teiltä puutu mitään; neljännestunnin päästä tulee tänne kamarineitsyenne. Hyvää yötä, neiti.
Ja samalla hän katosi tehden syvän kumarruksen, jota lievensi suopea hymy. Vanki raukka heittäytyi hämmästyneenä vuoteelle, joka valmiina odotti sirossa komerossa.
— En ymmärrä vähääkään siitä, mitä minulle tapahtuu, — mutisi hän seuraten katseillaan miestä, joka hänestä olikin käsittämätön.
18.
Tähystyspaikka.
Oliva meni makuulle heti, kun Cagliostron lähettämä kamarineitsyt oli poistunut.
Hän sai vain vähän unta silmiinsä, kun sekalaiset ajatukset, jotka johtuivat hänen keskustelustaan kreivin kanssa, pakottivat hänet uinailemaan valveilla tai rauhatonna torkkumaan; ihminen ei tunne itseään pitkään aikaan onnelliseksi, jos on liian rikas tai liian tyyni oltuaan sitä ennen liian köyhä tai levoton.