Elleivät silmänne petä, luulisin voivani teiltä saada edes hiukan sitä ystävyyttä, jota olette minussa herättänyt, ja samalla uskon, että yhdessä saamme paljon toimeen.
Ystävänne.
J.K. — Näittekö, saiko kukaan käsiinsä ensi kirjeeni?'
Jeanne ei pannut siihen nimeään; hän oli myös kokonaan muuttanut käsialansa. Oliva ihan vapisi ilosta saadessaan kirjeen ja lähetti seuraavan vastauksen:
'Rakastan teitä, niinkuin tekin minua. Minä olen todellakin miesten häijyyden uhri. Mutta se, joka minua täällä pitää, ei ole hirmuvaltias, vaan suojelijani. Vain kerran päivässä hän käy salaa minua katsomassa. Myöhemmin selitän teille kaikki. Minusta on parempi lähettää kirje langan päässä kuin ampua jousella.
Ikävää on, etten pääse ulos. Minä olen lukon takana, mutta oman etuni vuoksi. Kuinka paljon minulla olisi teille puhumista, jos koskaan onnistuisi teitä tavata! On niin paljon asioita, joista ei voi kirjoittaa.
Ensi kirjettänne ei kukaan korjannut, paitsi ehkä jokin kurja lumppuri, joka kulki tästä ohitse, mutta sellaiset ihmiset eivät osaa lukea, ja niistä lyijy on vain lyijyä.
Ystävänne
Oliva Legay.'
Oliva piirsi koko nimensä. Hän ilmoitti kreivittärelle merkillä aikovansa päästää alas lankakerän, ja illalla hän sen toimittikin. Jeanne oli alhaalla parvekkeen kohdalla, tarttui kerään ja otti siitä kirjelipun, kuten ylhäällä lankaa pitelevä Oliva nykäyksistä tunsi. Sitten kreivitär riensi kotiinsa lukemaan, ja puolen tunnin päästä hän kiinnitti oivalliseen lankaan uuden kirjeen: