Jeanne pisti rahat takaisin taskuunsa.
— Olette oikeassa, ystäväiseni, Kiitos!
— Miksi en voisi, — tuumi hän, — suosia hovilakeijaa, joka suosii minua? Teenhän kardinaalille saman palveluksen.
Pian oli Jeanne kuningattarensa edessä. Marie-Antoinette näytti vakavalta, hieman haluttomaltakin, kenties juuri senvuoksi, että oli liiaksi suosinut kreivitärtä ottamalla hänet vastaan, vaikka hän tuli odottamatta.
— Kuningatar näkyy todellakin kuvittelevan, että vielä käyn kerjäämässä, — ajatteli kardinaalin ystävätär. — Ennenkuin ehdin lausua kahtakaankymmentä sanaa, täytyy hänen käydä iloisemman näköiseksi tai ajaa minut ovesta ulos.
— Madame, — sanoi kuningatar, — vieläkään en ole ehtinyt puhua kuninkaalle.
— Ah, madame, teidän majesteettinne on jo tehnyt minulle liiankin paljon hyvää enkä odota enää mitään. Nyt tulin…
— Niin, mille asialle tulitte? — keskeytti kuningatar herkkänä siirtymään asiasta toiseen. — Te ette ollut pyytänyt päästä puheilleni. Sattuiko jokin kiireellinen asia… teille?
— Kiireellinen… kyllä, madame; mutta ei minun tähteni.
— Siis minun tähteni… No puhukaa, kreivitär.