— Tämä on hirveätä, — mutisi kardinaali. — Putoan ihan huimaavan korkealta sellaisesta onnesta! Voi, se vie minulta hengen.
— Koettakaa kuitenkin, — kuiskasi Jeanne hänen korvaansa.
— Muuten on rakkautenne vain itserakkautta.
— Mutta tällä kertaa se on rakkautta, — vastasi kardinaali.
— Siis kärsikää tällä kertaa, — sanoi Jeanne. — Se kuuluu asiaan.
Nyt on päätettävä: jäänkö tänne vai lähdenkö Lausanneen?
— Jääkää, kreivitär, mutta hankkikaa jotakin rauhoittavaa. Haava on liian tuskallinen.
— Vannotteko, että tottelette minua?
— Rohanin kunnian kautta.
— Hyvä! Rauhoittava lääke on pian keksitty. Kiellän teiltä kohtaukset, mutta en kirjeitä.
— Todellako? — huudahti hullaantunut toivon elähyttämänä.