— Sallikaa minun kiittää Jumalaa, — mutisi hän. — Jollen ajattelisi Jumalaa, ajattelisin liiaksi teitä.

Marie-Antoinette nousi hitaasti seisaalle ja loi häneen silmänsä, joiden liekki suli kyyneliin.

— Tahdotteko henkeni? — äännähti Charny epätoivoisena.

Kuningatar katseli häntä hetkisen aikaa ääneti.

— Antakaa minulle käsivartenne, — sanoi hän sitten, — ja viekää minut kaikkialle, minne toisetkin menivät. Aluksi he olivat tässä, ja mies sai ruusun…

Hän otti povestaan ruusun, joka vielä oli lämmin hänen sydämessään palavasta tulesta.

— Ottakaa tämä! — sanoi hän.

Charny hengitti kukan suloista tuoksua ja painoi sitä rintaansa vasten.

— Ja tässä, — jatkoi kuningatar, — toinen antoi kätensä suudeltavaksi, eikö niin?

— Molemmat kätensä! — sanoi Charny huumaantuneena horjuen, kun kuningatar polttavin käsin hiveli hänen kasvojaan.