Siitä asti, kun jälkimäinen oli kaksintaistelun jälkeen kohteliaasti käynyt vastustajansa eteisessä ja tohtori Louis oli ottanut Charnyn huostaansa, eivät nämä kaksi kilpailijaa olleet joutuneet keskenään mihinkään yhteyteen. Nähdessään Filipin katselevan tyynesti, ilmaisematta hyväntahtoisuutta tai uhkaa, suoritti Charny ensiksi tervehdyksen, johon Filip vastasi lähenemättä. Sitten hän tunkeutui joukon puhki ja sanoi:
— Anteeksi, hyvät herrat, mutta sallikaa minun täyttää eräs kohteliaisuus, jonka olen velkaa.
Ja siirtyen oikean rivin puolelta vasemmalle hän astui suoraan
Filipiä kohti, joka ei liikahtanut paikaltaan.
— Herra de Taverney, — sanoi hän tervehtien vielä kohteliaammin kuin äsken, — minun olisi pitänyt kiittää teitä myötätunnosta, jota osoititte sairauteni aikana, mutta saavuin tänne vasta eilen.
Filip punastui, silmäili häntä ja laski sitten katseensa maahan.
— Saan sen kunnian, monsieur, — jatkoi Charny, — että huomenna tulen luoksenne vieraisille. Toivoakseni ei teihin ole jäänyt minua vastaan pahaa mieltä.
— Ei vähääkään, monsieur, — vastasi Filip.
Charny aikoi juuri ojentaa kätensä, jotta Filip tarttuisi siihen, mutta silloin rummun pärrytys ilmoitti kuningattaren saapuvan.
— Tuolta tulee kuningatar, — sanoi Filip hitaasti, vastaamatta Charnyn ystävälliseen kädenliikkeeseen, ja painosti näitä sanoja kumarruksella, joka oli pikemmin surunvoittoinen kuin kylmä.
Hieman hämmästyneenä Charny kiirehti ystäviensä joukkoon oikealle puolelle. Filip pysyi paikallaan, ikäänkuin hänet olisi pantu vartijaksi.