— Oikeassa olette, ja teitä voi sanoa todelliseksi naiseksi, sydämen ja älyn puolesta. Kuulkaapa, mitä suotta salaisimme teiltä jotakin, kun salaisuutemme on teille tuttu?
Jeanne hymähti.
— Ei teillä todella olekaan paljoa minulta salattavaa.
— Lukekaa siis olkani takaa, mutta yhtä nopeasti kuin kirjoitan, jos ehditte; sillä sydämeni, liekehtii ja kynä kulkee ihan lentämällä.
Hän kirjoitti todellakin sellaisen kirjeen, jossa oli niin hurjaa kiihkoa, hulluutta, helliä nuhteita ja paljastavia vakuutuksia, että Jeanne luettuaan sen allekirjoitukseen asti sanoi itsekseen:
— Siinä nyt on paperilla, mitä en olisi uskaltanut hänelle sanella.
Kardinaali luki sen vielä kertaalleen ja kysyi Jeannelta:
— Kuuluuko se hyvältä?
— Rakastaako hän teitä, — vastasi kavala nainen, — siitä saatte huomenna todistuksia; mutta siihen asti olkaa tyyni.
— Juuri niin, huomiseen asti.