Ehdittyään mietteissään näin pitkälle Jeanne läheni akkunaa ja näki
Olivan seisovan parvekkeella levotonna, uteliaana.

— Nyt on meidän vuoromme, — tuumi Jeanne tervehtien rikostoveriaan herttaisesti.

Kreivitär antoi Olivalle sovitun merkin tulla illalla ulos. Saatuaan tämän ilmoituksen Oliva palasi mielissään huoneeseensa, ja Jeanne jatkoi mietiskelyjään.

Kun välikappale ei enää kelpaa, on se rikottava — niinhän vehkeilijät yleensä harkitsevat. Mutta useimmat erehtyvät joko rikkoen välikappaleen niin, että se päästää ilmiantavan parahduksen, tai tuhoten sen vain vaillinaisesti, niin että toiset voivat sitä käyttää. Jeannen mieleen johtui, että nuori, elämänhaluinen Oliva ei antaisi itseään musertaa valittamatta. Piti siis keksiä hänelle jokin juttu, joka saisi hänet pakenemaan, ja vielä toinen juttu, joka jouduttaisi pakoa.

Vaikeuksia ilmenee joka askeleella, mutta eräät taistelevat niitä vastaan yhtä mielellään kuin toiset keijuvat ruusuilla. Kuinka ihastunut Oliva olikin uuteen ystäväänsä, oli hänen ihastuksensa vain suhteellista, hänestä kun tämä tuttavuus oli vankilan akkunain lävitse katsottuna miellyttävä. Mutta hän ei salannut Jeannelta, että hänestä olisi ollut hauskempaa päivänvalo ja kävely auringonpaisteessa, yleensä todellinen elämä kuin nuo yölliset salakäynnit ja teeskennelty kuninkaallisuus. Hitunen elämää oli Jeanne, hänen hyväilynsä ja ystävyytensä; elämän tosisisällys oli hänestä kuitenkin raha ja Beausire.

Jeanne oli perinpohjin tutustunut hänen ajatustapaansa ja päätti käyttää sitä hyväkseen. Olivan kanssa piti siis ottaa puheeksi, että nyt oli pakko hävittää kaikki todisteet rikollisesta petoksesta, jota oli harjoitettu Versaillesin puistossa.

Illalla Oliva tuli alas kadulle, ja Jeanne odotti häntä portilla. Molemmat astuivat sitten ylöspäin Saint-Clauden katua autiolle bulevardille asti ja nousivat vaunuihinsa, jotka lähtivät hiljaa vierimään kiertotietä Vincennesiin päin.

Olivalla oli hyvin suojaavana valepukuna yksinkertainen hame ja huppukaulus;. Jeanne oli pukeutunut tehtaalaistytöksi, niin ettei kukaan voinut heitä tuntea. Sitäpaitsi olisi täytynyt kurkistaa vaunujen sisään, eikä siihen ollut muilla oikeutta kuin poliisilla. Mutta vielä ei mikään ollut kiinnittänyt poliisin huomiota. Lisäksi oli vaunujen ovessa Valois-suvun vaakuna, mahtava suoja, jota ei järjestysvalta tohtisi uhmata.

Aluksi Oliva peitti Jeannen posket suudelmilla, joihin toinen runsaasti vastaili.

— Voi kuinka minun on ollut ikävä! — valitti Oliva. — Hain teitä ja huutelin.