Sitten hän kääntyi Jeannen puoleen ja sanoi epätoivoisena:
— Tehän ette voi minua pelastaa, kun itse olette vaarassa.
— Minulla on pieni vuokratila kaukana Picardiessa, — vastasi Jeanne. — Jos voisin huomaamatta päästä sinne turvaan, ennenkuin kaikki on saatu ilmi, niin voisi vielä toivoa.
— Mutta se mielipuoli tuntee teidät ja voi aina saada teidät käsiinsä.
— Kun vain te olette poissa ja piilossa, en sitten enää pelkää hullua miestä. Silloin voin hänelle julkisesti sanoa: Te olette hullu, kun semmoista väitätte… todistakaa. Siihen hän ei pystyisi, ja minä voisin salavihkaa lisätä: te olette roisto.
— Minä lähden, milloin ja miten vain tahdotte, — sanoi Oliva.
— Luullakseni se on viisainta, — vastasi Jeanne.
— Täytyykö matkustaa heti?
— Ei, vaan odottakaa, kunnes olen kaikki valmistanut, niin että onnistuu. Olkaa piilossa, älkää näyttäkö itseänne minullekaan. Kuvastimenkin edessä pitää teillä olla valepuku.
— Kyllä, kyllä, luottakaa minuun, rakas ystävä.