Marie-Antoinette de France… Te olette hullu! Olenko minä syntyisin ranskatar, minä? Enkö minä ole Itävallan arkkiherttuatar? Eikö teistäkin olisi hassua, että kirjoittaisin nimeni tuolla tapaa? Kuulkaapa, herra Böhmer, tämä ansa on liian törkeä. Sen saatte sanoa väärentäjillenne.
— Väärentäjilleni… änkytti jalokivikauppias, joka oli vähällä pyörtyä. — Teidän majesteettinne epäilee siis minua, Böhmeriä?
— Epäilettehän tekin minua, Marie-Antoinettea, — sanoi kuningatar ylpeästi.
— Mutta tuo kirje, — väitti Böhmer vielä ja viittasi paperiin, joka yhä oli kuningattaren kädessä.
— Ja tuo kuitti, — vastasi tämä viitaten paperiin, jota Böhmer ei ollut hellittänyt.
Jalokivikauppiaan täytyi nojata tuoliin, kun lattia tuntui keinuvan. Hän läähätti, ja huimauksen kalpeutta seurasi uhkaavan halvauksen heleä puna.
— Antakaa takaisin kuittini, — sanoi kuningatar. — Minusta se on pätevä, ja tässä saatte kirjeen, jonka allekirjoituksena on Marie-Antoinette de France. Yliprokuraattori ilmoittaa teille, minkä arvoinen se on.
Ja heitettyään hänelle kirjeen, kun oli temmannut kuitin hänen kädestään, käänsi kuningatar hänelle selkänsä ja poistui viereiseen huoneeseen jättäen oman onnensa nojaan miesparan, joka ei kyennyt mitään ajattelemaan ja vastoin kaikkia hovitapoja vaipui nojatuoliin.
Muutaman minuutin kuluttua Böhmer tointui sen verran, että pääsi huumaantuneena ulos ja kiirehti tapaamaan Bossangea, jolle kertoi asian menon niin hätääntyneellä tavalla, että yhtiömies alkoi häntä pahasti epäillä. Mutta hän toisti ilmoituksensa niin moneen kertaan ja niin tarkoin, että Bossange rupesi repimään tekotukkaansa ja Böhmer omaa tukkaansa, mikä näky oli ohitse kulkevista ja vaunuihin kurkistelevista perin surkea ja samalla hassunkurinen.
Mutta kun ei voi koko päiväksi jäädä vaunuihin ja kun teko- tai omaa tukkaa repien lopulta osuu päälakeen, jonka alla on tai pitää olla ajatuksia, niin saivat jalokivikauppiaat kiinni siitä ajatuksesta, että olisi yhteisvoimin, jos mahdollista, pyrittävä kuningattaren luo saamaan edes jotakin selityksen tapaista. He astuivat siis surkuteltavassa mielentilassa linnaan päin ja kohtasivat erään upseerin, joka kuningattaren puolesta kutsui hänen luokseen jommankumman. Helppo on kuvitella, kuinka he riemastuneina kiireesti tottelivat, ja heidät saatettiin heti hänen majesteettinsa luo.