— Kuningatar ei ole ainoastaan väittänyt, että meidän saamamme kirje on väärennetty, vaan hän näytti meille kuittia, jossa me muka tunnustamme saaneemme timantit takaisin.
— Teidän kuittianne! Ja se kuitti…
— On yhtä väärä kuin toinenkin paperi. Herra kardinaali sen varmaankin tietää.
— Väärä… kaksi väärennystä… ja sanotte, että minä muka tiedän?
— Tietysti, sillä te kävitte meille vakuuttamassa samaa, mitä rouva de la Motte oli sanonut, ja tiesitte myös, että olimme myyneet kaulanauhan kuningattarelle ja että se oli hänen hallussaan.
— Nämähän ovat perin vakavia asioita, — sanoi kardinaali ja pyyhkäisi kädellä otsaansa. — Koetetaan nyt hieman selvitellä. Minun osuuteni tässä kaupassa oli muistaakseni seuraavanlainen. Ensiksi ostin hänen majesteettiaan varten tuon kaulanauhan ja suoritin alkumaksuna kaksisataaviisikymmentä tuhatta livreä.
— Aivan niin, monseigneur.
— Sitten saitte sitoumuksen itse kuningattarelta, ainakin niin ilmoititte, ja siihen hän oli merkinnyt maksuajat. Varmuutena oli hänen omakätinen allekirjoituksensa.
— Hänen omakätinen… Väitätte siis, että kuningatar itse oli kirjoittanut?
— Näyttäkää se minulle.