— Hän näytti levottomalta.
— Ja nyt epäilette, että Beausire vei Olivan?
— Sitä epäilen vain sen johdosta, että mainitsitte hänen olleen Beausiren seurassa; muuten en osaisi mitään epäillä. Se mies ei tiennyt Olivan osoitetta. Kukahan sen on ilmoittanut?
— Kenties Oliva itse.
— Enpä luulisi, sillä ennenkuin hän olisi toimittanut Beausiren itseään noutamaan, olisi hän karannut suoraa päätä, ja lisäksi saan teille vakuuttaa, ettei Beausire olisi päässyt talooni, ellei rouva de la Motte olisi hänelle antanut avainta.
— Kreivittärellä oli siis avain?
— Siitä ei epäilystäkään.
— Voitteko vielä mainita, minä päivänä Oliva katosi luotanne? — kysyi herra de Crosne saatuaan äkkiä valaistusta Cagliostron niin taitavasti ojentamasta soihdusta.
— Kyllä, monsieur, sen muistan varsin hyvin. Se tapahtui Pyhän
Ludvigin päivän aattona.
— Niinpä juuri! — huudahti herra de Crosne. — Ihan täsmälleen!
Monsieur, te olette tehnyt valtiolle suuren palveluksen.