— Meidän perheellemme on siis kiroukseksi tulla tekemisiin bourbonien kanssa! — huudahti hän. — Sinun on mielestäsi pakko tehdä luostarivala, sinun, joka olet luontosi ja sielusi puolesta nunna, kaikkein vähimmin maailmallinen nainen, joka kaikkein vähimmin voit iäti totella luostarielämän ankaria lakeja! Sanoppa, mistä moitit kuningatarta?
— Kuningattaressa ei ole moittimista, — vastasi nuori nainen kylmästi. — Kun itse olet niin toivonut hovin suosiota, kun juuri sinun olisi muiden edellä pitänyt voida sitä toivoa, miksi et voinut sinne jäädä, miksi et siellä viihtynyt edes kolmea päivää? Minäpä olen viipynyt siellä kolme vuotta.
— Kuningatar on toisinaan oikullinen, Andrée.
— Jos niin on, Filip, voisit sen miehenä kestää, mutta minä, nainen, en saa enkä voi. Jos hänessä on oikkuja, purkakoon niitä palvelijoilleen.
— Tuo ei, siskoseni, ilmaise minulle, — sanoi nuori mies väkinäisesti, — mitä rettelöltä sinulla on ollut kuningattaren kanssa.
— Ei mitään, sen vannon; oliko sinulla, Filip, kun hänet jätit? Voi, hän on kiittämätön nainen!
— Täytyy antaa anteeksi; imartelu on häntä hieman turmellut, mutta pohjaltaan hän on hyvä.
— Ja todisteena siitä on hänen käytöksensä sinua kohtaan, Filip.
— Mitä hän siis on tehnyt?
— Vai olet jo unohtanut! Minulla on parempi muisti, ja niin maksankin yhdessä päivässä, yhdellä ainoalla päätökselläni sinun velkasi ja omani.