— Jos herra Necker olisi jättänyt sanomatta: ei ole enää rahaa, ja sen sijaan, kuten minä, lainannut ensimäisenä vuonna sata miljoonaa, toisena sata viisikolmatta, ja jos hän olisi ollut minun tavallani varma kahdeksankymmenen miljoonan lainasta kolmanneksi vuodeksi, niin herra Necker olisi ollut todellinen rahamies. Kaikki osaavat sanoa: Kassassa ei ole enää rahaa, mutta jokainen ei osaa vastata: On kyllä.
— Sitähän juuri äsken tarkoitin, ja siitä teitä onnittelen, monsieur. Mutta kuinka voidaan maksaa, siinä pula on.
— Madame, — vastasi Calonne huulillaan hymähdys, jonka syvää, kaameata merkitystä ei ihmissilmä voinut mitata, — minä voin teille mennä siitä takaukseen, että maksetaan.
— Luotan teihin, — sanoi kuningatar, — mutta puhukaamme vielä raha-asioista. Teidän kanssanne niistä voi puhella kuin huvittavasta tieteestä; muilla se on kuin kuiva pensas, mutta teillä hedelmäpuu.
Calonne kumarsi.
— Onko teillä uusia aatteita? — kysyi kuningatar. — Jos on, niin suokaa niistä minulle esikoiset.
— Minulla on, madame, muuan aate, josta heruu kaksikymmentä miljoonaa ranskalaisten taskuihin ja seitsemän, kahdeksan miljoonaa teidän omaanne, — anteeksi, teidän majesteettinne kassaan.
— Ne miljoonat ovat kummallakin taholla tervetulleita. Mistä ne tulevat?
— Teidän majesteettinne tietänee, että kultarahojen arvo ei ole
Euroopan kaikissa valtioissa sama?
— Tiedän kyllä. Espanjassa, esimerkiksi, kulta on kalliimpaa kuin
Ranskassa.