— Hyvä on. Kun nyt olet sanonut, mitä sinä hänestä ajattelet, niin sano meille myöskin, mitä hänestä tiedät.
— No niin, kuulkaapa siis… Noin puoli vuotta sitten olin eräänä iltana matkalla enoni maatilalta ja ratsastin juuri Méridorin metsän halki, kun äkkiä kuulin kauhean kirkunan ja samassa näin valkean tamman ilman ratsastajaa nelistävän ohitseni. Kannustin hevostani, ja erään pitkän käytävän päässä havaitsin mustalla hevosella ratsastavan miehen. Mutta tämä mies ei ratsastanut tavalliseen tapaan, vaan hän niin sanoakseni lensi eteenpäin. Sama tukahutettu kirkuna kuului uudelleen, ja minä huomasin, että mies piteli edessään satulassa naista, jonka suun päälle hän oli pannut kätensä. Minulla oli metsästyspyssyni mukanani. Te tiedätte, että minun kuulani tavallisesti sattuu verrattain hyvin. Minä tähtäsin, ja kautta kunniani olisin hänet tappanut, ellei juuri samalla hetkellä kuin minun piti laukaista sytytin oli sammunut. Sitten kysyin eräältä halonhakkaajalta, mikä hän oli miehiään tuo mustalla hevosella ratsastaja, ja hän vastasi minulle, että se oli herra de Monsoreau.
— No mutta, — huomautti Antraguet, — eihän naisenryöstö ole mitään tavatonta, vai miten, Bussy?
— Ei suinkaan, — vastasi Bussy, mutta pitää niiden toki antaa huutaa, jos ne vain haluavat.
— Kuka oli sitten nainen? kysyi Antraguet.
— Sitä ei ole koskaan saatu tietää.
— Hyvä! — virkkoi Bussy. — Se mies on joka tapauksessa hyvin omituinen ihminen ja hän herättää minussa mitä suurinta mielenkiintoa.
— Varmaa vain on, sanoi Livarot, — että tuolia jalolla herralla on kamala maine.
— Onko hänestä jotain muutakin kerrottavaa?
— Ei, itse asiassa. Hän ei ole koskaan tehnyt mitään julkista pahaa. Väitetäänpä vielä niinkin, että hän on alustalaisiaankin kohtaan verrattain hyvä mikä ei kuitenkaan estä sitä, että häntä siellä ympäristöllä pelätään kuin itse pirua. Sitäpaitsi hän on yhtä mainio metsästäjä kuin Nimrod, eikä kuninkaalla ole koskaan ollut hänen vertaistaan ylihovijahtimestaria. Hän sopii tähän toimeen paremmin kuin Saint-Luc, jolle toimi ensin oli aiottu, mutta joka sen menetti Anjoun herttuan väliintulon vuoksi.