Livarot'in ja Antraguet'in seuraamana ratsasti nyt Bussy viimeinkin
Anjoun herttuan luo.
— Ah, armollinen herra, — huudahti Bussy, — miten kelpo mies onkaan tuo herra Monsoreau!
— Vai niin arvelet? No oletko kysynyt häneltä, minkä palveluksen hän on minulle tehnyt?
— Olen. Hän ilmaisi minulle aivan kohteliaasti, että hän on teidän korkeutenne, hankkija, asiamies.
— Kuinka sinä sanoit? — kysyi herttua ja hänen otsansa samassa synkistyi. — Mitä tämä pila merkitsee, Bussy?
— Se merkitsee sitä, armollinen herra, että hän teitä varten kuljettelee naisia suurella, mustalla ratsullaan, ja että hän, ne kun epäilemättäkään eivät tiedä sitä kunniaa, mikä heitä odottaa, pitää kättään niiden suun edessä estääkseen niitä huutamasta.
Herttua rypisti kulmiaan, puristi uhkaavasti kätensä nyrkkiin, kalpeni ja alkoi ratsastaa niin vimmattua neliä, että Bussy ystävineen jäi kotvasen matkan jälkeen.
— Ahaa, — virkkoi Antraguet. — Pila oli mainio!
— Se oli sitäkin parempi, — huomautti Livarot, — koska kaikki eivät näytä pitävän sitä pilana.
— Hitto vieköön! — virkkoi Bussy. — Näyttääpä siltä kuin olisin minä satuttanut herttuata kovin arkaan kohtaan.