Sillävälin virkkoi Anjoun herttua aivan hiljaa Bussylle, joka ratsasti hänen vieressään:
— Katsoppas oikealle, Bussy, ja pane merkille tuo pieni puutalo, jonka päädyssä on madonnan kuva. Laske sitten silmilläsi siitä eteenpäin neljä taloa.
— Hyvä on, — vastasi Bussy.
— Se on järjestyksessä viides, — jatkoi herttua, — juuri tuo, joka on Sainte-Catherinen kadun vastapäätä.
— Minä näen sen, armollinen herra. Huomaatteko, miten akkunat kaikkialla ovat uteliaita kasvoja täynnä?
— Lukuunottamatta sitä taloa, jota minä tarkoitan, — huomautti herttua. — Siinähän kaikki akkunat ovat suljetut.
— Mutta siellähän kuitenkin siirretään muuatta uudinta syrjään, — virkkoi Bussy sykähtelevin sydämin.
— Ilman että siellä kuitenkaan ketään näkyy, — vastasi herttua. —
Ah, hänet on kai viety sinne kätköön, tai piiloutuu hän sitten itse.
Joka tapauksessa on tuo talo oikea. Kotiin päästyämme annan sinulle
avaimen.
Bussy koetti tunkea katsettaan tuon puoleksi avonaisen uutimen läpi, mutta turhaan.
Palatsiinsa päästyään kysyi Bussy heti Remyltä, kuinka tämä oli yrityksissään onnistunut.