Bussyn sydän löi yhä voimakkaammin, kun hän nyt piiloutui laajan sänkyverhon taa kuunnellakseen. Hän kuuli tuon tuntemattoman miehen kävelevän levottomasti edestakaisin viereisessä huoneessa, väliin äkkiä pysähtyvän ja hampaittensa välistä mutisevan: no, eikö hän koskaan tulekaan?
Pian kuului avautuvan ovi jostain salongin toiselta puolelta. Naisen kevyitä askeleita kuului matolta, silkkihameen kahina osui Bussyn korviin, ja tämä nuori mies kuuli naisäänen pelokkaasti, mutta samalla halveksien puhuvan:
— Tässä minä olen, hyvä herra. Mitä te taaskin tahdotte minusta?
— Ho hoo! — virkkoi Bussy itsekseen. — Jos tuo herra on rakastaja, niin täytyy minun itseään aviomiestä vilpittömästi onnitella.
— Hyvä rouva, — vastasi tuo niin kylmästi vastaanotettu vieras, — minulla on kunnia ilmoittaa teille, että koska minä huomenna olen pakoitettu matkustamaan Fontainebleauhon, niin tulen viettämään tämän yön täällä.
— Tuotteko mitään tietoja isästäni? — kysyi nainen. — Te muistatte millaisen sopimuksen teimme eilen: kun minä suostuin tulemaan teidän puolisoksenne, niin tapahtui se sillä ehdolla, että joko minun isäni tulisi Parisiin tai saisin minä palata hänen luokseen.
— Heti kun minä olen palannut takaisin Fontainebleausta, matkustamme me hänen luokseen, sen vakuutan kunniasanallani. Mutta sillävälin…
— Ei, hyvä herra, älkää sulkekokaan sitä ovea, se on turhaa. Minä en vietä ainoatakaan yötä saman katon alla teidän kanssanne, ennenkuin olen saanut rauhottavat tiedot isäni kohtalosta.
Nainen lausui nämä sanat varmalla äänellä ja puhalsi nyt kimeän vihellyksen pieneen hopeapilliin. Sillä tavalla niihin aikoihin kutsuttiin palvelijoita sisälle.
Samalla avautui se ovi, josta Bussy oli tullut sisään, ja nuoren naisen kamarineitsyt riensi esiin. Hän oli kookas ja tanakkatekoinen maalaistyttö, joka jo näytti odottaneen tätä emäntänsä kutsumusta saapuakseen heti paikalle.