Kirjeen mukana seurasi personallinen kutsu myöskin prinssiltä. Tämä kirjoitti isälleni muistavansa muinoin nähneensä hänet kuningas Henrikin hovissa, ja että hänelle taaskin olisi mieluista hänet nähdä.
Ensin tunteeni sanoi minulle, että minun oli pyydettävä isäni kieltäytymään kutsuista, ja varmasti olisin saanutkin hänen taipumaan, jos kutsu olisi tullut vain herra de Monsoreaulta. Mutta prinssilläkin oli kutsussa osansa, eikä isäni rohjennut loukata hänen korkeuttaan kieltäytymällä juhlaan saapumasta. Menimme siis näihin pitoihin. Herra de Monsoreau otti meidät vastaan niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Hän kohteli minua samoinkuin kaikkia muitakin naisia, ja minä tunsin olevani onnellinen sen johdosta, etten minä hänen puoleltaan joutunut minkään erityisen huomaavaisuuden esineeksi.
Mutta lainkaan samanlainen ei ollut asia Anjoun herttuaan nähden. Jo alussa hän kiinnitti katseensa minuun. Minä tunsin sen katseen kiusaavan itseäni. Ja selittämättä isälleni syytä, miksi halusin päästä pois tanssiaisista, pyysin sitä häneltä niin kauvan, että me vihdoin läksimme ennen muita.
Kolmen päivän kuluttua ilmestyi Monsoreaun kreivi Méridoriin. Näin hänet kaukaa ja vetäydyin omaan kamariini.
Pelkäsin, että isäni kutsuisi minua, mutta sitä hän ei tehnyt. Puoli tuntia myöhemmin näin herra de Monsoreaun ratsastavan tiehensä, eikä kukaan ollut ilmoittanut minulle hänen käynnistään. Ja vieläkin enemmän: ei edes isäni maininnut minulle hänestä. Luulin vain huomaavinani, että hän tämän käynnin jälkeen oli entistäänkin vakavampi.
Kun eräänä päivänä tulin kävelyltä, ilmoitettiin minulle, että herra de Monsoreau vieraili isäni luona. Isäni oli useamman kerran kysellyt minua ja levottomana ihmetellyt, minne minä olin mahtanut mennä, sekä käskenyt minun palattuani siitä hänelle heti ilmoittamaan.
Samassa tulikin isäni luokseni.
— Lapseni, — virkkoi hän minulle, — muuan syy, jonka mainitseminen sinulle on tarpeetonta, pakoittaa minun muutamiksi päiviksi eroamaan sinusta. Älä kysele minulta mitään. Ajattele vain, että sen syyn täytyy olla kovin tärkeän, joka saa minun kahdeksan, tai neljäntoista päivän, ehkäpä kuukaudenkin ajan olemaan näkemättä sinua.
Minua puistatti, vaikken voinutkaan aavistaa sitä vaaraa, mikä minua uhkasi. Mutta herra de Monsoreaun kaksi viimeistä käyntiä eivät ennustaneet minulle mitään hyvää.
— Mihin minä sitten siksi aikaa menen, isäni? — kysyin minä.