— Neiti, neiti! — huusi Gertrud. — Siinä tapauksessa meillä ei ole yhtään aikaa hukattavana!
— Olemme jo kuluttaneet liiaksi kallista aikaa — virkkoi kreivi. —
Tehkää, jumalan tähden, heti päätöksenne!
Minä horjahdin istumaan muutamalle tuolille. Voimani pettivät.
— Kuulkaa, — sanoi kreivi, — kuulkaa, kuinka ne kolkuttavat portille. Viiden minuutin kuluttua on jo myöhäistä.
Minä koetin nousta, mutta en voinut.
— Tule auttamaan minua, Gertrud, — sammalsin.
— Ah neiti! — virkkoi tuo tyttö parka. — Ettekö kuule, että portti avattiin? Ettekö kuule, miten hevosten kaviot tömisevät pihalla?
— Kuulen, kuulen, — vastasin minä ja koetin nousta, mutta voimani pettivät.
— Ah, eikö muussa olekaan vikaa? — sanoi Gertrud ja sieppasi minut ylös niin keveästi kuin olisin ollut lapsi sekä jätti minut kreivin syliin.
Tuntiessani tämän miehen kosketuksen itseeni minä hätkähdin, niin että olin pudota hänen sylistään veteen. Mutta hän pusersi minua lujasti rintaansa vasten ja laski minut sitten venheeseen. Gertrud tuli perästä.