— Älkää suotta vaivatko itseänne, hyvä herra, sanoi Quélus; hänen majesteettinsa jo tietää, että me aiomme mennä metsästämään.
— Leivosia kai? virkahti Bussy, ivallinen ilme katseessaan.
— Ei, herraseni, jatkoi Quélus; aiomme metsästää villisikoja. Meidän täytyy välttämättä saada villisianpää.
— No, herra de Bussy, tuletteko mukaan metsälle? kysyi d'O.
— En, vastasi tämä samaan tapaan; minun täytyy huomenna olla Anjoun herttuan luona herra de Monsoreaun vastaanoton tapahtuessa. Armollinen herra on, kuten tiedätte, nimittänyt hänet ylihovijahtimestariksi.
— Mutta entäpä yöllä? kysäsi Quélus.
— Ooh, tänä yönä on minulla yhtä vähän aikaa; olen luvannut saapua kohtaukseen erääseen taloon Saint-Antoinen etukaupunkiin.
— Vai niin, puuttui d'Epernon puheeseen; oleskelisikohan Margareta-kuningatar ehkä tuntemattomana Parisissa? Olemme kuulleet teidän olevan de La Molen perillisen.
— Se on totta; mutta minä luovuin joku aika sitten tuosta perinnöstä, ja tarkoitan nyt kokonaan toista henkilöä. Herra de Quélus, minä aioin pyytää teiltä pienen neuvon.
— Hyvin mielelläni. Vaikken olekaan lakimies, voin kuitenkin kehua antavani erittäin hyviä neuvoja, etenkin ystävilleni.