— Chicotin kunnian kautta, sinun pitäisi olla vaiti semmoisista asioista. Hyi!
— Mistä asioista? — uteli Henrik kummastuneena.
— Siitä, mitä sinä sanot itsestäsi kirjoittaessasi nimesi. Voi, pikku Henrik, voi, poikani!
— Pitäkää varanne, sire, — virkkoi Quélus, joka Chicotin teeskennellyn ystävyyden takaa vainusi jotain ilkeyttä.
— Mitä hittoa sinä meinaat, narri? — kysyi kuningas.
— Kuinka sinä kirjoitat nimesi? Selitäppäs!
— Hitto vieköön… minä merkitsen… minä kirjoitan Henri de Valois.
— Hyvä. Huomatkaa nyt, hyvät herrat, — jatkoi Chicot, etten minä ole sitä hänelle sanellut. Katsokaamme. Noiden kolmentoista kirjaimen joukossahan on V-kirjain?
— Tietysti on. Aikaahan Valois V:llä.
— Ottakaapa esiin muistikirjanne, herra kappalainen, sillä nyt saatte kuulla sen nimen, joka teidän tästälähin on kirjoitettava, kun on kysymys hänen majesteetistaan. Henri de Valois on vain muodostelma.