— Hullu! — huusi d'Epernon ja heristi kepillään Chicotin päätä.
— Lyö vaan, mutta tavaa myöskin, — sanoi Chicot.
D'Epernon alkoi nauraa ja tavata.
— Vi-lain, vilain, — luki hän. [Vilain = heittiö, roistomainen.
Suom. muist.]
— Hyvä! — huusi Chicot. — Näethän, Henrik, miten se alkaa. Nyt olemme löytäneet sinulle oikean ristintänimesi. Toivonpa, että sinä myönnät minulle eläkkeen, sittenkun olen saanut selvän myöskin sukunimestäsi.
— Sinä hankit itsellesi kelpo selkäsaunan, Chicot.
— Mistä hankitaan ne raipat, joilla aatelismiehiä lyödään, poikani, sano, tuodaanko ne Puolasta?
— Luulenpa kuitenkin, — virkkoi Quélus, — ettei herra Mayenne säästänyt sinua, Chicot parka, tavatessaan sinut rakastajattarensa luota?
— Se tilinpäätös on edelleenkin selvittämättä, — vastasi Chicot.
— Saatpa nähdä, Quélus, sanoi d'Epernon, — että on sinun syysi, jos meiltä nyt sukunimi jääpi kuulematta.