— Todellako?
— Pelkäsin jo sitäkin, että olitte ehkä jo mennyt tiehenne. Hyvä Jeanne! virkkoi hän nuorelle vaimolleen, mene sanomaan isällesi, että hänen tulee puhutella kuningasta muutaman silmänräpäyksen ajan; minun täytyy lausua jokunen sana herra de Bussylle.
Jeanne ei käsittänyt tuosta kaikesta mitään, mutta noudatti kuitenkin miehensä toivomusta.
— Mitä on teillä minulle sanomista? herra de Saint-Luc? kysyi Bussy.
— Tahdon sanoa teille, herra de Bussy, vastasi Saint-Luc, että jos olette luvannut saapua johonkin kohtaukseen tänä iltana, teette parhaiten, kun lykkäätte kohtauksen huomiseksi, sillä Parisin kadut eivät ole turvallisia. Ennen kaikkea menettelette viisaimmin karttaessanne Tournelles'in hotellin seutuja, sillä siellä on sopiva paikka salaväijyjille. Jumala varjelkoon minua ajattelemasta, että sellainen mies kuin te voisitte mitään pelätä; mutta ajatelkaa kuitenkin asiata ja punnitkaa minun sanojani.
Siinä silmänräpäyksessä kuului Chicot'in huuto:
— Saint-Luc, Saint-Luc, älä piilottaudu sillä lailla! Huomaathan, että minä sinua odotan.
— Sire, tässä minä olen, vastasi Saint-Luc ja riensi esiin.
Narrin vieressä seisoi Henrik III, jonka hartioille jo muuan hovipoika asetteli raskasta kärpännahkavuorista viittaa, samalla kun toinen ojensi hänelle hansikkaita — ne ulottuivat kyynärpäihin asti — ja kolmas silkkivuorista samettinaamaria.
— Sire, virkkoi Saint-Luc, kohdistaen sanansa kumpaankin Henrikkiin, minä ehkä saan kunnian kantaa tulisoihtua teidän kantotuoleillenne asti.