— Kas niin, — virkkoi gascognelainen, munkin lasia kilistäen, — tyhjentäkäämme nyt lasi vastakastetun kunniaksi. Tulkoon hän mahdollisimman pian paistetuksi, ja täydentäköön mestari Claude Bonhometin taitavuus ne ominaisuudet, joita tällä kanalla jo luonnostaan on!
— Niin, vastakastetun malja! — huusi Gorenflot nauraen ja iski nahkaansa lasillisen bourgognea, jonka Chicot oli hänelle kaatanut. — Toutaimen malja! Tämä on totta, kautta kunniani, oivallista viiniä.
— Mestari Claude, — sanoi Chicot, — pankaa heti tämä toutain paistumaan. Voidelkaa se tuoreella voilla, johon on sirotettu hienoksihakattua läskiä ja maustesipulia. Kun se alkaa muuttua ruskeaksi, niin pankaa pari käristettyä leivänpalaa paistinpannulle ja tarjoilkaa se sitten lämpöisenä.
Gorenflot ei sanonut sanaakaan, mutta hän näytti hyväksyvän nuo annetut määräykset katseellaan ja nyökäyttämällä päätään tuskin huomattavasti. Se näytti merkitsevän täydellistä suostumusta.
— Vielä, — jatkoi Chicot, huomattuaan tarkoituksensa onnistuneen, — vielä, mestari Bonhomet, me haluamme sardelleja ja makrilleja. Olemme paastoavaisia niinkuin hurskas veli Gorenflot juuri huomautti, ja minä tahdon täydellisen paastopäivällisen. Hei, odottakaapas… kaksi pulloa tätä teidän mainiota viiniänne vuodelta 1561.
Keittiöstä alkoivat höyryt vähitellen tunkeutua munkin nenään. Vesi kihosi hänen suuhunsa, hänen silmänsä säkenöivät, mutta vielä hän jaksoi hillitä itsensä ja tekipä vielä liikkeen noustakseen ylöskin.
— Mitä! — huudahti Chicot. — Aiotteko lähteä pois juuri nyt, kun tässä pitäisi maistaa toutainta?
— Minun täytyy se tehdä, hyvä veli, — sanoi Gorenflot, ja loi katseensa taivasta kohti, ikäänkuin antaakseen Meidän Herrammekin ymmärtää, miten suuren uhrauksen hän nyt aikoi tehdä.
— On kuitenkin hyvin varomatonta pitää puhe paastottuaan.
— Minkävuoksi? — kysyi munkki.