— Ahaa! — mutisi Chicot, — nyt pistää pukinsorkka esiin!
Tämä Anjoun herttuan puhe, joka lukijoistamme ehkä on tuntunut pitkältä, sillä onhan sen aikuisesta politikasta jo kulunut kolme ja puoli sataa vuotta, innostutti kuulijoita siihen määrin, että useimmat heistä olivat tulleet ihan prinssin luo kuullakseen hänen jok' ainoan sanansa.
Näytelmä oli tosiaankin harvinainen. Kaikkien kapusongit olivat siirretyt pois kasvoilta. Ja niinpä tulivat näkyviin nuo jalot, rohkeat, vilkkaat kasvojenpiirteet ja uteliaisuudesta loistavat silmät. Kaikkea tätä valaisi vain yksi ainoa kuorissa hienosti tuikkava lamppu, jota vastoin muu osa kirkkoa oli pimeätä.
Joukon keskeltä saattoi erottaa Anjoun herttuan kalpeat kasvot. Hänen korkea otsansa varjosti kuoppaisia silmiä ja hänen suunsa avautuessaan muistutti pääkallon kamalaa irvistystä.
— Armollinen herra, — virkkoi nyt Guisen herttua, — kiittäen teitä niistä sanoista, joita juuri äsken olette lausunut, luulen pitävän ilmoittaa teille, että teidän ympärillänne on vain ystäviä, jotka kunnioittavat ei ainoastaan äsken ilmaisemianne periaatteita, vaan myöskin teidän personallisia ominaisuuksianne. Ja jos teidän korkeutenne sitä epäilisi, niin saa tämän kokouksen loppu teidät vakuutetuksi siitä paljo tuntuvammalla tavalla kuin mitä olette otaksunutkaan.
Anjoun herttua kumarsi ja loi levottoman katseen ympärilläseisojiin.
— Ahaa! — mutisi Chicot. — Ellen kovin erehdy, onkin tämä vasta alkunäytöstä. Ja tästä kaikesta päättäen tulee tapahtumaan jotain sellaista, mikä on paljo tärkeämpää kuin kaikki nuo tähän asti lausutut hölynpölyt yhteensä.
— Jos teidän korkeutenne, — virkkoi kardinaali, huomattuaan prinssin levottoman katseen, — ehkä tuntisi jonkinlaista pelkoa, niin toivon, että pelkkä niiden henkilöiden nimien mainitseminen, jotka nyt tällä hetkellä ovat teidän ympärillänne, teitä rauhoittaa. Tässä ovat herrat d'Entrageus, Ribeirac ja Livarot, nuoria ylimyksiä, jotka teidän korkeutenne ehkä tuntee ja jotka ovat yhtä urhoollisia kuin lojaalisiakin. Tässä ovat vielä hiippakunnan päämies Castillonista, parooni Lusignan, herrat Cruse ja Leclere, kaikki vakuutettuja teidän kuninkaallisen korkeutenne viisaudesta ja onnellisia saadessaan teidän suojeluksessanne työskennellä uskonnon ja valtaistuimen vapauttamiseksi niitä rasittavasta ikeestä. Me siis kiitollisina otamme vastaan ne käskyt, joita teidän korkeutenne suvaitsee meille antaa.
Anjoun herttua ei voinut olla tekemättä ylevämmyyden tunteen aiheuttamaa liikettä. Nuo Guiset, jotka muulloin olivat niin ylpeitä, ettei heitä koskaan oltu onnistuttu kukistamaan, puhuivat nyt tottelemisesta:
Mayennen herttua jatkoi: