— Niin se oli, — sanoi David. — Lisätkää tähän: Lotharin veljen kanssa, Lotharin, jolta, silloin kun hän oli nimeltään Ludvig V, vallananastaja Hugo Capet riisti Ranskan kruunun.
— Ah, ah! — huudahtivat yht'aikaa Mayennen herttua ja kardinaali.
— Jatkakaa, — lausui Guisen herttua, — tuossa kaikessa on jotain totta.
— Lothringin Kaarle siis peri veljensä Lotharin tämän suvun sammuessa. Nyt on Lotharin suku sammunut, siis olette te, hyvät herrat, Ranskan kruunun ainoat ja oikeat perijät.
— Saakuri! — ajatteli Chicot, — tuo skorpiooni on myrkyllisempi kuin luulinkaan!
— Mitäpä on tästä sanottava, veli? — kysyivät kardinaali ja
Mayennen herttua.
— Minä sanon, — vastasi herttua, — että täällä Ranskassa kaikeksi onnettomuudeksi on olemassa muuan laki, jota kutsutaan "saalilaiseksi" ja joka, sen pahempi, tekee tyhjäksi kaikki meidän vaatimuksemme.
— Sitä väitettä olen odottanutkin, armollinen herra! — huudahti
David ylpeästi ja itserakkaasti.
— Mutta mainitkaapa ensimäinen esimerkki saalilaisen lain sovelluttamisesta.
— Valoisin Filipin nouseminen valtaistuimelle vastoin Englannin
Edvardin oikeutettua vaatimusta.