Vastatullut ei näyttänyt siitä kuitenkaan olevan millänsäkään, vaan astui eteenpäin ja polvistui sen tuolin viereen, jossa Anjoun herttua istui. Tämä, joka näytti pikemminkin vaipuneen syviin ajatuksiin kuin hartaudenharjoituksiin, ei pannut mitään huomiota siihen, mitä hänen ympärillään tapahtui. Hetken kuluttua hän kuitenkin uinailuistaan heräsi, kääntyi äkkiä sivulle ja huudahti puolittain kuuluvasti: Bussy!
— Hyvää päivää, armollinen herra! — sanoi ylimys, kuin olisi tavannut herttuata edellisenä iltana ja ikäänkuin ei mitään merkittävämpää olisi heidän viime näkemästään tapahtunut.
— Mutta oletko ihan pois suunniltasi? — virkkoi prinssi.
— Kuinka niin, armollinen herra?
— Koska olet lähtenyt oleskelupaikastasi, missä sitten lienet ollutkin, ja tullut tänne Chartresiin näkemään madonnan paitoja.
— Armollinen herra, minun täytyy saada puhutella teitä hetimiten.
— Miksi et ole tullut ennemmin?
— Koska se on ollut mahdotonta.
— Mutta mitä kaikkea onkaan tapahtunut niinä lähes kolmena viikkona, jotka sinä olet ollut häveissä?
— Juuri siitä tahdon teitä puhutella.