— Ei, ei, tuhat kertaa ei!
— Halloo, poika, tule tänne!
— Hiisi vieköön! — huudahti Saint-Luc yhä vihassaan kiihtyen.
Hovipoika riensi punehtuneena piilopaikastaan esiin.
— Oo! Mitä tämä on? — mutisi Saint-Luc vallan nolostuneena, tunnettuaan Jeannen.
— No? — kysyi Bussy. — Lähetänkö hänet nyt pois.
— Ei, ei! — huudahti Saint-Luc. — Ah, Bussy, Bussy, nyt se olenkin minä, joka jään teille ikuisen ystävyyden velkaa.
— Te tiedätte, Saint-Luc, että teidän ääntänne eivät syrjäiset kuule; mutta muistakaa, että teidät kyllä nähdään.
— Se on totta, — vastasi Saint-Luc ja vetäytyi taaksepäin.
Herra de Nancey, oudoksuen Saint-Luc'in liian ilmeikkäitä eleitä ja kasvonpiirteitä, alkoi tosiaankin tarkata keskustelua, kun äkisti kuninkaan vastaanottohuoneesta kuuluva melu käänsi hänen huomionsa puoleensa.