— Ajattelen, että ne joskus ovat meille todellisuuden korvauksena, ja juuri viime yönä sain nähdä ihanan unen.
— No, millaista unta sitten näit?
— Näin unta, että kaunis vaimoni…
— Niin, — virkkoi kuningas, — Eeva oli myöskin kaunis, ja kuitenkin on hän tuottanut turmion meille kaikille.
— Ahaa, sire, siitäkö siis johtuu teidän tunnonvaivanne?
— Olen minäkin uneksinut jotain, — mutisi kuningas.
— Hyvä on, sire, — jatkoi Saint-Luc. — Minä näin unta, että vaimoni oli muuttunut pikku lintuseksi ja lennellä liiteli tänne Louvreen.
— Voi sinua maailmallista ihmistä! — vastasi kuningas.
— Sire, voitte mielellänne kutsua minua maailmalliseksi. Jos minä nyt tänä yönä valvon teidän luonanne, niin tahdon saada edes jonkin korvauksen, hukkaanmenneestä unestani. Jos siis teidän majesteettinne tahtoo haetuttaa soittajia ja…
— Riittää, jo riittää, Saint-Luc, — keskeytti hänet kuningas ja nousi seisomaan. — Sinä tuottaisit turmion sekä minulle että itsellesi, jos minä vielä viipyisin täällä. Hyvästi siis! Toivon jumalan lähettävän sinulle terveellisen ilmestyksen, joka saa sinun, yhdessä minun kanssani katumaan syntejäsi ja ajattelemaan sielusi autuutta.