— Se on, kuten sanoin, ruhtinaan ensimäinen velvollisuus, ja minä aionkin oikeutta jakaa…
— Jos, — väitti Monsoreau, — oikeuden jakaminen on ruhtinaan ensimäinen velvollisuus, niin on kiitollisuus kuninkaan ensi velvollisuus.
— Mitä te sanotte?
— Minä sanon, ettei kuningas saa koskaan unohtaa sitä, jota hänen on kiittäminen kruunustaan. Siispä, armollinen herra…
— No?
— Teidän on kiittäminen minua kruunustanne, sire!
— Monsoreau! — huudahti herttua kauhistuneena. — Monsoreau! — jatkoi hän matalalla ja vapisevalla äänellä, — oletteko siis kuningastakin kohtaan petturi, niinkuin olette ollut prinssiä kohtaan?
— Minä kiinnyn siihen, joka minua suojelee, sire, — jatkoi
Monsoreau yhä matalammalla äänellä.
— Onneton!
Herttua katsahti vielä kerran Bussyn muotokuvaan.