Muuanna iltana, kuninkaan syödessä illallista kuningattaren seurassa, jonka turviin hän valtiollisten vaarain hetkellä tavallista useammin hiipi, astui Chicot sisälle.
— Uu… uh! — puhkui hän.
— Mistä on kysymys? — kysyi kuningas.
— Herra Saint-Luc on täällä.
— Saint-Luc? — Kuningas nousi pöydästä.
— Suokaa anteeksi, — sanoi hän kuningattarelle, — nyt on kysymys valtionasioista, jotka eivät voine teidän majesteettianne huvittaa.
Kuningatar aikoi nousta pöydästä jättääkseen puolisonsa yksin.
— Ei, rouvani, — virkkoi Henrik. — Jääkää vaan tänne, jos haluatte. Minä menen virkahuoneeseeni.
— Voi, sire! — lausui kuningatar hellän osanottavasti, mitä hän aina osotti tuota kiittämätöntä puolisoaan kohtaan. — Elkää vihastuko, minä pyydän.
— Suokoon Jumala, etten sitä tarvitsisi tehdä! — vastasi Henrik, huomaamatta Chicotin suupielissä väreilevää pilkallista hymyä.