— Ah! — murahti Henrik, — sinä herätit minut suloisimmasta unesta, mitä milloinkaan olen nähnyt. Minä näin unta, että Quélus oli yhdellä ainoalla miekanpistolla tehnyt Antraguetin kanssa välinsä selviksi ja oli tahrannut itsensä vastustajansa verellä. Mutta nythän on jo päivä. Menkäämme rukoilemaan jumalaa, että uneni kävisi kerran toteen. Tuo minulle jouhipaitani ja ruoskani.
— Eikö hyvä aamiainen maistuisi paremmalta? — kysyi Chicot.
— Sinä pakana! Vai tahdot sinä mennä kuulemaan messua vatsa täynnä!
— No niin, mutta kellohan on vasta tuskin kahdeksaa, ja sinulla on aikaa ruoskia itseäsi iltaan asti. Puhelkaamme ensin hieman. Sinä et sitä tule katumaan, valoisilainen, niin totta kuin nimeni on Chicot. Sanoppa, poikani, minulle ensin, millä lailla kulutamme päivämme?
— Ensin me kuulemme messua Saint-Germain-l'Auxerroisissa, sitten syömme aterian Louvressa ja sitten järjestämme katumuskulkueen pitkin katuja ja käymme kuuluisimmissa luostareissa. Olen luvannut Pyhän Genovevan luostarin priorille jäädä sinne huomiseen asti erään pyhimyksen luo, ja me rukoilemme koko yön aseittemme menestykseksi.
— Minä tunnen sen pyhimyksen varsin hyvin.
— Sitäkin parempi. Sinä siis tulet mukaan, Chicot, ja me rukoilemme yhdessä.
— Kyllä, ole huoletta. Mutta sanoppa, mitä tekevät veljesi ja hovisi?
— Ne tulevat mukaan.
— Entä vartiostosi?