— Voi minua kurjaa! Voi hyvä herra Chicot! Antakaa minulle anteeksi!
Antakaa anteeksi!
— Mitä ihmettä! — ajatteli gascognelainen. — Gorenflothan juoksi pois ensimäisenä ja palaa nyt yksin, vaikka hänen jo pitäisi olla matkan päässä.
— Voi hyvä herra Chicot, armollinen herra Chicot, auttakaa minua! — ulvoi munkki. - Antakaa anteeksi kelvottomalle ystävälle, joka katuu tekoaan ja polvillaan rukoilee rikostaan anteeksi!
— Mistä se johtuu, ettet sinä paennut toisten narrien mukana?
— Koska minä en mahtunut samasta paikasta kuin toiset, sillä Herra on vihassaan antanut minulle tämän onnettoman suuren ruumiin! Voi sinua, onneton maha! sinä viheliäinen ihrapötsö! — huusi munkki ja löi molemmin käsin tuota surkuttelemaansa ruumiinosaa. — Voi, miksi minä en ole yhtä hintelä kuin te, herra Chicot! On kaunista, mutta varsinkin onnellista olla heikko!
Chicot ei ymmärtänyt munkin vaikeroimisesta vähääkään.
Pääsivätkö siis toiset jostain ulos? — kysyi Chicot jyrisevällä äänellä. — Pakenivatko ne muut?
— Mitäpä niiden, herra Chicot, pitäisi sitten tehdä muuta! Tulisiko heidän odottaa hirttonuoraa? Voi onneton vatsani!
— Ole hiljaa, — huusi Chicot, — ja vastaa minulle! Gorenflot nousi permannosta polvilleen.
— Kysykää, herra Chicot, kysykää! Teillä on siihen oikeus.