Neljä jälellejäänyttä roistoa heittivät nyt pois aseensa ja tarttuivat käsin kiinni Bussyyn. He eivät kyenneet haavottamaan häntä miekoillaan, sillä hänen ihmeteltävä taituruutensa teki hänet haavoittumattomaksi. He senvuoksi koettivat saada hänet kuristetuksi. Mutta miekankahvalla ja terällä iskien sai Bussy sen estetyksi. Kahdesti tuli taas Monsoreaukin lähemmäksi ja kahdesti hän myös haavottui.
Kolme miestä oli nyt tarttunut kiinni Bussyn miekkaan ja ne saivat sen riistetyksi hänen käsistään. Silloin hän tarttui puiseen tuoliin ja löi sillä kaksi miehistä maahan, mutta kolmannen olkapäähän sattuessaan tuoli murtui. Mies jäi pystyyn ja iski tikarin Bussyn rintaan. Bussy tarttui häntä ranteeseen, veti tikarin haavasta ja käänsi sen terän vastustajaansa kohti ja pakotti hänet siten lävistämään itsensä. Viimeinen miehistä hyppäsi ulos ikkunasta. Bussy otti pari askelta seuratakseen häntä, mutta ruumiitten keskessä makaava Monsoreau nousi nyt vuorostaan ylös ja iski veitsen hänen polveensa.
Bussy huudahti tuskasta ja haki katseillaan miekkaa ja, sellaisen saatuansa, työnsi sen niin rajusti ylihovijahtimestarin rintaan, että se lävisti Monsoreaun, nauliten tämän kiinni lattiaan.
— Haa! huusi Bussy. — En tiedä, täytyykö minunkin tässä paikassa kuolla, mutta ainakin olen minä nähnyt sinun kuolevan.
Monsoreau aikoi vastata, mutta heitti siinä samassa henkensä.
Bussy laahautui nyt käytävään. Veri purskahti nyt polvesta ja reidestä. Hän katsahti vielä viimeisen kerran ympärilleen.
Kuu pääsi samassa paistamaan pilven lomasta ja sen säteet valaisivat tuota veren vallassa olevaa huonetta. Säteet kuvastuivat ikkunaruutuihin, hopeoiden rikkirevityt, kuulanreikien täyttämät seinät ja valaisten noita kalpeita kasvoja, joille vielä kuolemassakin oli jäänyt murhamiehen kamala, uhkaava ilme. Nähdessään tuon taistelukentän, johon hän itse oli niin paljon kuolemaa kylvänyt, valtasi hänet, niin haavoittunut ja kuolemaisillaan kun olikin, jonkinlainen ylevyydentunne. Kuten jo oli sanonut, ei kukaan muu kuolevainen olisi voinut tehdä sitä minkä hän oli tehnyt. Hänen oli nyt vain paettava, pelastauduttava. Nyt saattoikin hän paeta, sillä hän jätti jälkeensä vain ruumiita.
Mutta kaikkea ei tuo nuori sankari vielä ollut voittanut. Hänen päästyään rapuille näki hän aseiden valehtelevan puutarhassa. Muuan kuula vingahti ja sattui hänen olkapäähänsä. Pihassakin oli siis aseellisia miehiä.
Silloin muisti hän sen pienen ikkunan, josta Dianan piti katsella kaksintaistelua, ja laahautui sinnepäin niin nopeasti kuin kykeni.
Ikkuna oli auki. Bussy sulki oven ja pani sen reikeliin, nousi sitten voimiaan ponnistellen ikkunalle, istui siihen kahanreisin ja ajatteli hypätä alas alhaalla olevan rauta-aidakkeen toiselle puolelle.