— Ooh, Crillon ei ole mitään muuta kuin puhveli, rhinoceros, villisika, ylenmäärin urhoollinen ja rohkea. Mutta veljesi on sitävastoin kyykäärme, sisilisko, kettu, sanalla sanoen: hän muistuttaa kaikkia niitä eläimiä, joiden voima piilee myrkyssä ja viekkaudessa.
— Olet oikeassa, Chicot. Minun olisi pitänyt panetuttaa hänet
Bastiljiin.
— Enkö sanonut sinulle, poikani, että teit väärin puhutellessasi häntä?…
— Sanoit. Hänen varman ryhtinsä annoin narrata itseäni ja uskoin hänen loruihinsa hänen minulle muka tekemistään palveluksista.
— Siinäkin lisäsyy epäillä häntä. Mutta joutukaamme takaisin, poikani.
Jo olivat kaikki Louvressa jaloillaan. Nuoret ylimykset olivat heränneet ensimäisinä.
Kun kuningas ja Chicot saapuivat, huomasivat he heti d'Epernonin, joka oli asetuttanut tahkon ylimysten yhteisen huoneen ovelle ja oli nyt parhaallaan tahkoamassa miekkaansa.
— Ja sinä sanot, Chicot, ettei hän ole bajardi urhokkuudessa! — lausui kuningas.
— Minä väitän vain, että hän on hioja, — vastasi välinpitämättömästi Chicot.
D'Epernon huomasi Henrikin ja huudahti!