— Monsoreau! — huusi hän.
— Mitä! Myöskin Monsoreau!
— Niin, Monsoreau, täynnänsä reikiä kuin seula ja pää muserrettuna.
Mikä hirveä teurastus!
— Entä Monsoreaun vaimo! — huusi Antraguet. — Diana! Kreivitär
Diana! — huuteli hän. Kukaan ei vastannut.
— Bussy! Bussy parka! — huudahti epätoivoissaan Ribeirac.
— Niin, — sanoi Antraguet, — meidän vaarallisimmasta miehestämme on tahdottu päästä irti.
— Se on pelkuruutta, kurjaa raukkamaisuutta! — huusivat kaikki.
— Menkäämme herttualle valittamaan, — virkkoi muuan niistä.
— Ei, — vastasi Antraguet. — Tämän koston täyttämistä emme jätä kenellekään. Silloin se tulisi huonosti täytetyksi. Hyvät ystävät, — jatkoi hän, — katsokaa tämän mitä urhoollisimman miehen jaloja kasvonpiirteitä! Katsokaa, kuinka hänen verensä vieläkin vuotaa. Hän antaa meille esimerkin: hän ei jättänyt kostonsa täyttämistä kenellekään muulle… Bussy, Bussy! Me tulemme tekemään niinkuin sinäkin: ole huoletta, me kostamme!
Näin sanoen hän painoi suunsa Bussyn kalpeille huulille, veti miekkansa ja kastoi sen hänen veressään.