— Minä tahdon hetipaikalla puhutella kuningasta…
Kuningas tunsi äänen ja avasi itse oven.
— Käy sisään, Saint-Luc, — sanoi hän. — Käy sisään. Mistä on kysymys? Mitä sinulle on tapahtunut. Ovatko he kuolleet?
Kalpeana ja verissään syöksähti Saint-Luc kuninkaan huoneeseen.
— Sire sire! — huusi hän ja heittäytyi kuninkaan jalkoihin. —
Kostoa! Minä rukoilen teitä, sire!
— Saint-Luc parka, — sanoi kuningas, — mitä sitten on tapahtunut ja mikä saattaa sinut tuollaiseen epätoivoon?
— Sire, teidän jaloin alamaisenne, teidän urhoollisin soturinne…
— Mitä! — murahti Crillon, joka otaksui olevansa tuohon viimeiseen arvonimeen yksinoikeutettu.
— … on viime yönä murhattu, kavalasti murhattu, — jatkoi Saint-Luc.
Yksi ainoa ajatus sydämessään rauhoittui kuningas heti. Ei siis lainkaan ollut kysymys hänen neljästä ystävästään, koskapa hän aamulla oli nähnyt ne kaikki yhdessä.