— Teen sen johtopäätöksen, armollinen herra, että, kuten äsken sanoimme, jokaisella kuninkaalla on oma tapaturmansa. Siis olette te Henrik III:nen välttämätön onnettomuus, varsinkin jos teistä tulee liigan johtaja, sillä olla liigan päällikkönä on melkein samaa kuin olla kuninkaan kuninkaana, lukuunottamatta sitä, että te liigan päänä pystytte torjumaan myöskin omaa, pian tapahtuvaa hallitustanne ehkä uhkaavan vaaran: tarkoitan bearnilaista.
— Pian tapahtuvaa! Kuuletko? — kuiskasi Henrik III.
— Tietysti kuulen, — vastasi Chicot.
— Niin ollen… — jatkoi Guisen herttua.
— Niin ollen, — puuttui Anjoun herttua puheeseen, — otan minä toimen vastaan. Eikö se ole teidänkin tarkoituksenne?
— Kuinka saatattekaan sitä epäillä? — virkkoi Lothringin prinssi.
— Minä kehotan teitä siihen.
— Entäpä te?
— Ooh, olkaa huoletta! Jo eilisaamusta asti on minun väkeni ollut liikkeellä, ja tänä iltana on Parisissa jotain omituista katseltavana.
— Mitähän ne sitten tänä iltana aikovat saada toimeen Parisissa? — kysyi Henrik.
Oletpa sinä typerä, poikani! Tänä iltanahan liiga julkisesti allekirjoitetaan, ymmärräthän. Sillä sitähän on jo kauvan salassa valmistettu. He vain vartoovat sinun suostumustasi. Sen sinä annoit tänä aamuna, ja illalla tapahtuu allekirjoittaminen. Saamari vieköön, Henrik, näethän, että onnettomuutesi… sillä sinullahan on niitä kaksi… että nuo onnettomuutesi, kumpikin herttua, eivät anna ajan kulua hukkaan.