— Se on totta, — myönsi hän.
— Haa! Vai on se totta, ja sinä sen itse sanot! Häpeämätön konna!
— Suvainnette puhua hieman hiljemmin, armollinen herra, — virkkoi Monsoreau täysin tyynenä. — Teidän korkeutenne unohtaa puhuttelevansa aatelismiestä ja uskollista palvelijaa.
Herttua nauroi väristen.
— Kuninkaan uskollista palvelijaa, — jatkoi Monsoreau.
Herttuan kiintymystä herätti sana "kuninkaan".
— Mitä tarkoitatte? — mutisi hän.
— Minä tarkoitan sitä, — jatkoi Monsoreau nöyrällä äänellä, — että jos teidän korkeutenne haluaisi minua kuunnella, niin te tulisitte ymmärtämään, että minä olen vallannut tuon naisen, koska teidän korkeutenne halusi häntä omakseen.
Moinen rohkea puhe teki herttuan mykäksi.
— Ja minun tekoni puolustuksena, — jatkoi Monsoreau edelleenkin nöyrästi, — on se, että minä neiti Méridoria rakastin…