— Mutta sehän olisi sekin ihan tavallista ja typerää. Se sopisi jollekin Quélus'elle tai jollekin Maugiron'ille, jos sellaiset yleensä voisivat rakastaa. Parempi on olla Plutarkuksen sankarin kaltainen, jota niin suuresti ihailen, tuon nuoren Antiokuksen, joka kuoli rakkaudesta vähintäkään valittamatta. Tahdonpa olla ääneti, tahdon tukahduttaa tuskani, sulkea sen sieluni sisimpään.
Tiellä kohtasi hän Anjoun herttuan, mutta käänsi päänsä toisaalle, sillä hän ei tuntenut olevansa kyllin voimakas hymyilemään eikä edes tervehtimään tuota ruhtinasta, joka kutsui häntä ystäväkseen ja joka niin inhottavasti oli hänet pettänyt. Prinssi huusi häntä nimeltään, mutta Bussy ei päätäänkään kääntänyt.
Kotiin päästyään istui kreivi monta tuntia huomaamatta, että saman huoneen toisessa päässä istui mies, joka tarkasteli häntä tekemättä pienintäkään liikettä ja sanaakaan sanomatta.
Vihdoin tunsi Bussy ruumiissaan jäätävää puistatusta. Hän ojentausi äkisti suoraksi ja hänen päänsä vaipui toista olkapäätä vasten.
Mies, joka oli häntä tarkastellut, nousi heti ylös ja meni hänen luokseen.
— Herra kreivi, — sanoi hän, — teissä on kuumetta.
Kreivi kohotti päätään. Hänen otsansa oli purppuranpunainen.
— Vai sinä se oletkin, Remy, — vastasi hän.
— Minä, herra kreivi. Olen odotellut teitä täällä.
— Täälläkö? Ja mitä varten?