— Vai niin, — virkkoi Frans ja ojensi kätensä pöydällä olevaa soittokelloa kohti. — Sinä olet hänet ottanut. Hyv'on! Sinun on annettava hänet myös takaisin.
— Te erehdytte, armollinen herra, — huudahti Monsoreau ja riensi pöydän luo estääkseen prinssiä soittamasta. — Jättäkää sikseen vaarallinen aikomuksenne saada minua vahingoitetuksi, sillä jos te kerrankin soitatte, jos saatatte minut julkisen häväistyksen alaiseksi…
— Sinun on luovuttava tuosta naisesta, sanon minä sinulle.
— Luovuttava hänestä?… Hän on minun vaimoni. Olen mennyt hänen kanssaan avioliittoon jumalan nimessä.
Monsoreau toivoi näiden sanojensa jotain vaikuttavan. Mutta prinssi ei väistynyt uhkaavasta asemastaan.
— Vaikkapa hän jumalan edessä onkin vaimosi, on sinun kuitenkin luovutettava hänet ihmisille.
— Mitä! Tiedättekö jo kaikki?
— Tiedän kaikki. Avioliitto julistetaan mitättömäksi. Minä sen puran, vaikkapa sinut olisi vihitty kaikkien taivasta hallitsevien jumalien nimessä.
— Ah, armollinen herra, te herjaatte!
— Huomispäivänä tulee neiti Méridor annettavaksi isällensä, huomenna on sinun lähdettävä siihen maanpakoon, jonka minä sinulle määrään. Tunnin kuluessa on sinun myytävä ylihovijahtimestarin virkasi. Siinä ovat ehtoni. Ellet niitä täytä, niin varo itseäsi vasalli. Minä silloin muserran sinut, niinkuin nyt sären tämän lasin.